Viimeaikoina en ole pystynyt piirtämään. Opiskeluhommien ohessa oma harjoittelu ja itsensä kehittäminen on jäänyt harmillisen vähälle. Sitten kun piirtää jotain, se on yllättävän vaikeaa. Sitä on niin ankara itselleen, eikä mikään kelpaa. Olen huomannut, että piirrän liian kurinalaisesti. Ensin suihkitaan monta luonnosta lyikkärillä. Vasta kun mieluisa kokonaisuus löytyy paperilta, sen uskaltaa tussata. Sitten pyyhitään lyikkärisotkut, ja väritetään tai varjostetaan. Aina sama.
Huomasin, että tapani piirtää elävää mallia on muuttunut hiljalleen jäljeltään rennommaksi. Uskallan ottaa isomman paperin ja piirtää nopeasti vain sen mitä näen. Miksen siis kokeilisi samaa rentoutta muulloinkin?
Tänään päätin kokeilla tätä luennolla. Sain ajatuksen aiheesta, kun alaselkäni oli heti herättyäni todella jumissa. Kipu säteili jalkaan, istuminen oli tuskallista. (Johtuu siitä kävelemisestä, en siis kävele enää ikinä.) Tuntui tältä:
Piirsin tämän suoraan tussilla luonnoskirjaani, ilman minkäänlaista hahmottelua. Todellakin pitkästä aikaa. Oli aika avartava kokemus. Hahmo ei ehkä näytä ihan minulta, eivätkä mittasuhteet ole aivan kohdillaan, mutta juuri nyt sillä ei ole mitään väliä.
Jatkoin vielä kotona samaan tyyliin.
Ollaan siis opiskeltu hieman väriprofilointia...
Heh, btw. Uusi tulostin on vähän köpö. Se skannaa vissiin ihan huvikseen kaikkea kivaa mitä näkee, ja rajaa ne ihan omiksi söpöiksi pikku kuviksi. Pakko laittaa pari esimerkkiä. :D
-Meri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti