Every hour wounds

Nämä on niitä harvoja hetkiä elämässäni, kun tiedän täsmälleen monesko päivä on, kuinka paljon kello on, sekä kuinka paljon tätä kuukautta on jäljellä. Omaksi yllätyksekseni toivoisin, että olisi jo syksy.

Syy tähän ei kuitenkan ole mitenkään yllättävä. Haluan takaisin opiskelemaan! Haluan nähdä hassuja opiskelukavereita, harjoitella ohjelmien käyttöä, aloittaa sivuaineiden opiskelu, kuljailla illanistujaisissa... Sen sijaan työmotivaatio on aivan nollissa. Odotan tämän työntäyteisen kesän loppua epätoivoisesti.

Tällä hetkellä toivoa luovat ystävät ja viikonloppusuunnitelmat. Kunnon oravanpyörä elää viikonloppuja varten, vai mitä? Mutta ystävien kanssa sovitut tapaamiset luovat "välietappeja" tähän syyskuun odotukseen. Vielä kauempana syksyllä odottaa jälleen matka Berliiniin poikaystävän kanssa.

Minulla on jopa kaksi uutta syystakkia. Toinen on vuorellinen ja hupullinen nahkatakki, jonka ostin käytettynä, ja toinen on aivan ihana, pitkähkö mustaharmaa "villakangastakki", jonka taas ostin vastikaan Kokkolan Seppälästä huokeaan hintaan. Silloin oli siis lähemmäs kolmenkymmenen asteen helteet. Silti minä halusin ostaa syystakin.

Työpäivien jälkeen huveinani ovat olleet tv-sarjat. Soneran ohjelmakirjastosta katselen koukkuuntuneena Girlsiä (kunnes minä vahingossa koko sarjan, onko tämä paha?) ja Curb Your Enthusiasmia. Arki-iltani ovat usein näyttäneet tältä:

...ja kuulostaneet tältä: